
Perheen pienimmille
– liikunnan iloa leikkien!
Liikuntaleikkikoulussa hypitään, tasapainoillaan, temppuillaan ja iloitaan yhdessä. Se on alle kouluikäisille lapsille suunnattu harrastus, jossa liikkumisen taidot kehittyvät leikin ja onnistumisen kokemusten kautta. Aikaisempaa kokemusta ei tarvita – mukaan voi tulla juuri sellaisena kuin on!
Pieniä oivalluksia, suuria onnistumisia
Toimintamme ytimessä ovat lapsilähtöisyys, monipuolisuus ja leikki. Tunneilla harjoitellaan perusliikuntataitoja, tasapainoa ja oman kehon hallintaa lasten ikä ja kehitysvaihe huomioiden. Samalla opetellaan toimimaan ryhmässä, odottamaan omaa vuoroa ja kannustamaan kavereita.
Meillä ei tarvitse osata valmiiksi. Jokainen lapsi saa harjoitella omassa tahdissaan, kokeilla uutta ja iloita omasta edistymisestään. Tärkeintä ei ole täydellinen suoritus, vaan yhdessä tekeminen ja liikunnan ilo.
Monipuolinen alku liikuntaharrastukselle
Liikuntaleikkikoulu on Olympiakomitean konsepti, jonka asiantuntijoiden laatimat sisällöt tukevat lasten liikunnallista kehitystä. Toimintaa ohjaa koulutettu Liikuntaleikkikoulu-ohjaaja.
Vaikka toiminnan järjestää Muhos Volley, Liikuntaleikkikoulu ei ole lentopalloharjoittelua. Se tarjoaa monipuolisen pohjan liikkumiselle ja myöhemmille harrastuksille – lajista riippumatta.
Mitä mukaan tunnille?
Oma nimikoitu juomapullo
Mukavat vaatteet, joissa on helppo liikkua
Liukumattomat sisätossut tai jarrusukat
Tervetuloa mukaan!
Tutustu ryhmiin ja ilmoita lapsesi mukaan löytämään liikkumisen ilo! Ryhmäkoot ovat rajalliset, joten paikka kannattaa varata ajoissa.
Lämpimästi tervetuloa leikkimään, liikkumaan ja onnistumaan yhdessä!

Liikuntaleikkikoulu 2-3 -vuotiaat
(s.2023-2024)
Liikkari alkaa 9.9.2026 alkaen
keskiviikkoisin kello 18.00 - 18.45 Korivaaran koulun salissa
Ohjaajat: Iida Huusko, Laura Nurro, Hanna Lehtonen ja Henriikka Keränen
Kausimaksu: syksy 45€
14 ohjattua tuntia syksyllä (mahdollisuus jatkaa keväällä)
Liikkumistaitoja, leikkejä ja pallon käsittelytaitoja
Paita lapselle
Liikkarivihko ja todistus kauden päättyessä
Jos ryhmä on täynnä, voit ilmoittautua alla olevalla lomakkeella varasijalle. Olemme yhteydessä mikäli paikkoja vapautuu.
Liikkari on tarkoitettu liikuntaharrastukseksi 2-3 vuotiaille lapsille. Liikuntaleikkikoulun tunneilla liikutaan monipuolisesti käyttäen apuna omaa kehoa, telineitä, välineitä ja palloa. Joka neljännellä tunnilla liikutaan yhdessä oman vanhemman kanssa. Liikuntaleikkikoulussa lapsi oppii kehon hallintaa, perusliikkeitä ja yhdessäoloa sekä kokee oivaltamisen iloa ja onnistumisen elämyksiä.

Liikuntaleikkikoulu 3-5 -vuotiaat
(s.2021-2023)
Liikkari jatkuu 7.9.2026 alkaen
maanantaisin kello 17.30 - 18.15 Korivaaran koulun salissa
Ohjaajat: Hanna Lehtonen ja Henriikka Keränen
Kausimaksu: syksy + kevät 90€
30 ohjattua tuntia, 14 ohjattua tuntia syksyllä ja 16 ohjattua tuntia keväällä
Liikkumistaitoja, leikkejä ja pallon käsittelytaitoja
Paita lapselle
Liikkarivihko ja todistus kauden päättyessä
Jos ryhmä on täynnä, voit ilmoittautua alla olevalla lomakkeella varasijalle. Olemme yhteydessä mikäli paikkoja vapautuu.

Liikuntaleikkikoulun tunneilla liikutaan monipuolisesti käyttäen apuna omaa kehoa, telineitä, välineitä ja palloa. Joka neljännellä tunnilla liikutaan yhdessä oman vanhemman kanssa. Liikuntaleikkikoulussa lapsi oppii kehon hallintaa, perusliikkeitä ja yhdessäoloa sekä kokee oivaltamisen iloa ja onnistumisen elämyksiä.
Lentis-Liikkari 5-6 -vuotiaat
(s.2020-2021)
Lentis-Liikkari jatkuu 7.9.2026 alkaen.
maanantaisin kello 18.30-19.15 Korivaaran koulun salissa
Ohjaajat: Sanna Veikkolainen ja Virpi Nuojua
Kausimaksu: syksy + kevät 90€
30 ohjattua tuntia
Liikkumistaitoja, leikkejä ja pallon käsittelytaitoja, lajipainotteinen
Paita lapselle
Todistus kauden päätteeksi
Pallon saa halutessaan ostaa omaksi lisähinnasta
Jos ryhmä on täynnä, voit ilmoittautua alla olevalla lomakkeella varasijalle. Olemme yhteydessä mikäli paikkoja vapautuu.
Lentis Liikkarin tarkoituksena on iloista liikkumista, kehittää ryhmässä toimimisen taitoja ja tutustuttaa lapset leikinomaisesti lentopalloon. Sopii perheen pienimmille ensi askeleeksi uuteen harrastukseen. Lajiliikkarin toiminnassa lapsi pääsee tekemään sisältöjä niin Liikuntaleikkikoulusta (Olympiakomitea) kuin Lentis-Liikkarista (Suomen Lentopalloliitto).



